Afry: Kasvun uusi strategia

”Tärkein viestimme on, että Afryn strategian ytimessä on kasvu. Konsernitasolla tämä tarkoittaa kymmenen prosentin vuotuista kasvua. Puolet tästä tulee orgaanisena kasvuna ja puolet yritysostojen kautta. Olemme jälleen miettimässä, löytyykö markkinalta ostettavaa”, sanoo Afryn Suomen maajohtaja Kalle Rasinmäki.

Maajohtaja Kalle Rasinmäki vastaa myös Afryn Suomen ja Aasian Prosessiteollisuus-divisioonan liiketoiminnasta.

Yhtiö haluaa kasvaa avainmaissa, joista Suomi on yksi keskeisimmistä.

”Tavoitteemme on tulla Euroopan johtavaksi kestävien suunnittelu- ja konsulttipalvelujen tarjoajaksi. Keskitymme murroksissa oleville alueille, joissa on pitkäaikaista ja merkittävää kasvupotentiaalia, kuten biotalouteen metsäteollisuuden osalta.”

Vanhana metsäteollisuuden osaajana Afryn kompetenssina on yhdistää kuitua ja kemiaa. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti viime aikoina.

”Tähän haluamme panostaa jatkossakin. Hyvä tulos tukee kasvutavoitteita. Yksi keskeinen osaamisalueemme on myös päästötön energia. Olemme ilmoittaneet, ettemme ole enää mukana hiilivoiman uusinvestointihankkeissa. Kestävä kehitys on painopistealue, jossa pyrimme merkittävään liiketoimintaan. Olemme tehneet muun muassa selvityksiä turpeen energiakäytön kehityksestä ja uusiutuvien lentopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta.”
Afry kertoi helmikuun alussa viime vuoden neljännen kvartaalin lisänneen toiminnallista vakautta ja toipumista alkuvuonna koronan tuomista haasteista. Konsulttiyhtiö kykeni ennakoimaan ongelmat etätyön vaatimin digitaalisin työkaluin. Kassavirta ja tase vahvistuivat kasvutavoitteiden tueksi.

Konsernitasolla Afryn suurimpana liiketoimintasegmenttinä ovat infrahankkeet ja siellä erityisesti kestävä kaupunki- ja liikennesuunnittelu. Yhtiö panostaa myös elintarvikesektoriin.

”Maailma muuttuu ja on muutoksessa, ja tässä pitää olla mukana muuntumassa tilanteen mukaan. Uusi strategiamme tarttuu olemassa olevaan murrokseen, ja uskomme, että tästä löytyy Afryn kaltaiselle toimijalle mielenkiintoista tekemistä”, Rasinmäki sanoo.

Afry sanoo digitalisaation olevan ­kaiken läpileikkaava asia, josta on paljon uutta ja hyödyllistä ammennettavaa
­asiakkaiden liiketoimintaan.

”Tavoitteemme on kolminkertaistaa digitaalisten palvelujen tuomaa liikevaihtoa seuraavan viiden vuoden aikana.”
Käytännössä tämä näkyy muun muassa siinä, että yhtiö tekee projekteja hajautetusti toimipaikasta tai maasta riippumatta.

”Työtä voidaan aina siirtää muualle, elleivät paikalliset resurssit riitä. Teknologia kehittyy ja muutos kiihtyy, joten operatiivisia käytäntöjä on mietittävä koko ajan yhdessä asiakkaiden kanssa.

Teksti Leif Lindberg
Kuva Afry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *