Bellmer Paper Days: Palvelumarkkinointia koronan kintereillä

Ari Vanninen, Risto Hasu ja Jyrki Strengell katsovat kohti kameraan paperikoneen perälaatikon äärellä.
Bellmerin perälaatikot valmistetaan Bellmer Finland Oy:n Hollolan tehtaalla. Kuvaan ehtivät myynnistä vastaava Ari Tanninen (vas.), suunnitteluinsinööri Risto Hasu sekä toimitusjohtaja Jyrki Strengell.
Saksalainen Bellmer GmbH esitteli syyskuussa uusinta osaamistaan kotikaupungissaan Niefern-­Öschelbronnissa Saksassa kaksipäiväisillä asiakaspäivillään.

Bellmer GmbH on toiminut tänä vuonna 180 vuotta kotikaupungissaan Niefernissä, mitä juhlistettiin uuden, tuotantoprosessien esiasennuksia palvelevan 2100-neliöisen tehdashallin esittelyllä. Rakennus valmistuu ensi vuoden aikana. 

”Koronan vuoksi meillä on ollut paljon kohtaamisvajetta. Asiakkaat ovat joutuneet lykkäämään käyntejään, mutta nyt pystyimme yhdistämään erilaisia tapaamisia pienimuotoisen juhlankin puitteissa. Asiasisällön puolesta Bellmerille oli keskeistä esiintyä ensimmäistä kertaa kokonaisten uusien konelinjojen sekä modernisoitavien kokonaisten tuotantolinjojen tarjoajana. Aiemmin yhtiö on profiloitunut paperin ja kartongin valmistuksen teknologioissa enemmän yksittäisten prosessikokonaisuuksien sekä konekomponenttien toimittajana”, sanoo Bellmer Finland Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Strengell.

Bellmerin tuoteportfoliossa perälaatikot valmistetaan Suomessa Hollolan tehtaalla. Bellmerin perälaatikko on ollut Jyrki Strengellin mukaan menestys konsernissa. Referenssejä on eri puolilla maailmaa yli 250, ja uutta tilauskantaa on tuotannossa ensi vuoden syksyyn asti. 

”Hydraulisten perälaatikoiden oheen on tullut kysyntää myös reikätelaperälaatikoille tiettyihin erityissovelluksiin. Tehdas on täydessä kuormassa, ja henkilöstöä pyritään rekrytoimaan kaiken aikaa lisää”, kertovat Jyrki Strengell ja Ari Tanninen, joka on vast’ikään aloittanut Bellmerillä myynnistä ja projektitoimituksista vastaavana johtajana.

Perälaatikko Bellmerin tapaan

Asiakaspäivillä tuli näkyväksi tyypillinen Bellmerin perälaatikkouusinta Pohjois-Amerikan suurimman sellukartonkien ja lainereiden valmistajan, WestRockin ja sen edustajan Stacy Higginsin esiintymisessä. 

Martin, Philipp, Erich sekä Donata Kolmar katsovat kohti kameraa ja peukuttavat.
”The Kollmars”. Saksalaisen perheyhtiön Bellmer GmbH:n omistajaveljekset Martin, Philipp ja Erich Kollmar sekä Donata Kollmar, joka on jatkamassa yrityksen johdossa uuden sukupolven edustajana. (KUVA: JONAS HACHTEL)

50 000 työntekijän, 320 tuotantolaitoksen ja 19 miljardin euron liikevaihdon konserni korvasi Solvayn tehtaalla vuonna 1994 valmistetun kartonkikoneen kaksi teknisesti vanhentunutta reikätelaperää uusilla hydraulisilla Bellmerin perillä, joista toinen on laimennusvesisäätöinen.

Investoinnin päätavoitteita olivat tuotannon lisääminen sekä tuotteen laadun parantaminen huonon CD-profiilin vuoksi. Myös pituussuuntaisen rainan profiilivaihtelun vähentäminen oli tarpeen. Lisäksi Solvay halusi ajaa leveämpää rainaa. Bellmer teki modernisoinnin täysin suomalaisvetoisesti Hollolasta. 

”Bellmer oli meille suhteellisen uusi kumppani, sillä WestRockilla oli aiempaa Bellmeriin liittyvää kokemusta vain yhdessä perälaatikkohankkeessa Floridassa. Heidän tarjoamansa konsepti oli kuitenkin meidän näkökulmastamme tavoitteidemme osalta verrokkeja jousta­vampi ja luvatut suoritustakuut muita paremmat. Pääsimmekin tavoitteisiimme erinomaisella tavalla. Meitä innosti erityisesti suomalainen mutkaton tapa ratkaista käytännön haasteita”, kertoi Stacy Higgins.

Teksti & artikkelin kuva: Leif Lindberg