Välittävä johtaminen korostuu etätöissä

Siirtymä etätyöhön korostaa johtajuuden muutosta kontrolloinnista kohti työntekijöiden voimaannuttamista.

Aika matelee. Jälleen yksi samanlainen työpäivä kotona. Ajatukset harhailevat aivan muualla kuin työssä: ”Mitähän sitä ruuaksi illalla?”

Samaan aikaan toisaalla: Taas yksi työpäivä hujahti! Olipa haastavaa, mutta mehän onnistuimme! Opin taas jotain uutta, näinhän tämä sujuu entistä paremmin!

Keväällä 2020 monet etätöihin siirtyneistä tylsistyivät työssään aiempaa useammin. Näin kertoo Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksemme. Toisilla etätyöläisillä sen sijaan työn imu, eli työssä koettu tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen, lisääntyi. Etätyö näyttää siis kohtelevan meitä eri tavoin.

Loppuvuoteen 2020 tultaessa aiempi työn imun nousu etätyöläisten parissa kuitenkin menetettiin. Hyvä uutinen on, että työssä tylsistymisen kasvu taittui, vaikka sitä yhä koettiinkin enemmän kuin ennen koronaa.

Kertovatko nämä havainnot etätyöhön tottumisesta: kuherruskuukaudet ovat takana ja uudesta normaalista onkin tullut pelkkä normaali? Mistä siis keinoja hyvän kannattelemiseen etätyön pitkittyessä?

Ne etätöihin siirtyneet, jotka onnistuivat säilyttämään työtovereiden ja johtajiensa tuen sekä saivat työhönsä lisää päätäntävaltaa ja uuden oppimisen kokemuksia, voivat työssään aiempaa paremmin. Myönteinen kehitys työhyvinvoinnissa tietää myös hyvää yhteisille tavoitteille: työn imun innostus ruokkii onnistumisia ja menestymistä, jotka ruokkivat työhyvinvointia entisestään.

Myös ihmislähtöinen ja välittävä johtaminen korostuu tänä aikana. Työntekijälle osoitetun myötätunnon lisäksi näin myös kannustetaan työn aktiiviseen kehittämiseen ja innostuksen lähteiden löytämiseen.

Siirtymä etätyön maailmaan korostaa entisestään johtajuuden muutosta kontrolloinnista kohti työntekijöiden voimaannuttamista ja hyvinvoinnin edistämistä.

Pakotettu ja pitkittynyt etätyö tarkoittaa monilla myös sosiaalisen kaipuun korostumista. Tämä näkyy erityisesti yksin asuvilla etätyötä tekevillä, joiden työhyvinvointi on muita huonommalla tolalla. Ihmisten välisiä kohtaamisia estävien koronarajoitusten purkautuessa onkin hienoa, että yhteenkuuluvuutta työporukkaan voidaan vaalia myös kasvokkaisella yhdessä tekemisellä ja kohtaamisilla.

Sitä ennen on tärkeää, että pidämme suhteemme toisiin elävinä, emme jätä ketään yksin ja löydämme työstämme innostavia haasteita, joissa pääsemme käyttämään osaamistamme ja oppimaan uutta. Näillä eväillä työpaikoille palaa aikanaan entistäkin innostuneempi ja kodin pölyt harteiltaan karistava etätyöläisten joukko!

Teksti Janne Kaltiainen, erikoistutkija, Työterveyslaitos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *